Vuotaa olkikattonsa läpi; ovessa on nariseva salpa. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi. 10,5 x 14,8.

 

Mikä erottaa Paul Kinseyn Don Draperista? Mikä on heidät erottava piste? Don Draper elää jatkuvassa vankeudessa. Mitä avoimempaa hänen ympärillään on, sitä tiukemmin hän on puserrettu paikalleen, asetettu tilaan jossa hän ei tunne voivansa liikkua, jossa hän ei tunne voivansa elää ja jossa hänen täytyy elää. Siksi hän asuukin Manhattanilla, ylimmässä kerroksessa, koska sieltä hänen eteensä avautuu näkymä yli kaupungin, kirkkaalla ilmalla voi nähdä useamman kymmenen kilometrin päähän. Vastaavasti hänen asuessaan pienessä asunnossa, väliaikaisesti eron jälkeen, hän alkoi vapautua sisäisesti eikä hän sietänyt sitä. Paul Kinsey on välinpitämätön. Pöydällä pyörivä hyrrä. Hän ilmestyy Don Draperin selliin, eräänä aamuna hän on vain ilmestynyt sinne. Hän pyörittelee hattua kädessään ja naureskelee seinäkaiverruksille. Hän kertoilee hymyillen juttua siitä kuinka hän kiipesi ylös vuorenrinnettä aasin perässä ja hänen perässään kulki kaksi lasta. Don Draper puristaa silmänsä kiinni ja hieroo ohimoitaan. Paul Kinsey on karkeasti tehty eloisa nukke joka on täytetty kuivalla nokkosella. Sopiviin paikkoihin, kuten esimerkiksi pään sisään, jalkojen kärkiin, rintaan ja alavatsaan on pistetty kuparikolikot. Silmät ja suu ja nenä on kirjottu värikkäällä silkkilangalla.

 

Paul Kinseyssä on leikkelekauppiaan rauhallisuus, niin voi hyvin sanoa, kun hän leikkaa hyvällä veitsillä ohutta siivua. Tai kukkula sumussa joka tulee lähemmäs vaikka itse ei liiku senttiäkään. Toisaalta hän on hermostuneena matkustajana siinä valtavassa pikajunassa jossa he kaikki ovat, pikajunassa jonka osastojen sisällä on osastoja ja niidenkin sisällä on osastoja. Yhdessä vaunussa kasvatetaan hevosia arolla, ja yhdessä vaunussa kesytetään toisessa vaunussa villiintyneitä hevosia. Juna rakentuu toisiaan ympäröivistä kennoista samaan tapaan kuin mehiläispesä. Siitä ulos hyppääminen on mahdoton temppu.

 Aika pimeni, ilma oli kumia. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi. 10,5 x 14,8.

 

 

Paul Kinsey kuulee maamyyrän rapistelevan nukkumasijansa alla, kaivavan väsymättä tunneliaan puolikaaren muotoon. Sehän on kiveä, hän ehtii ajatella ennen untaan. Hän heiluttaa pitkää lehmuskeppiä edellään. Hän kulkee jonkinlaisen sillan päällä, askelet jäävät kaikumaan sen sisuksiin. Hän muistaa kuinka hänen isoäitinsä kertoi hengestä joka heitti kissan lieden päältä nurkkaan.

 

 

 

On hyvä olla koira, ei ole hyvä juoksennella itsensä ympärillä. Tätä Paul Kinsey toistelee usein itselleen. Hänen työhuoneensa seinät ovat yöllä mustat, se on yöllä viisikulmainen vaikka päivällä se on tavallinen huone. Siellä asuu viisi suurta kovakuoriaista. Näitäkin Paul Kinsey ajattelee usein rauhoittaessaan itseään. Paul Kinsey on välitilojen ihminen. Hän on snobi mutta hän on myös erakko. Hän vain piilottaa erakkoutensa, kätkee sen kireäksi viritetyn silkkikankaan taakse. Silkkikankaaseen taas on eloisasti maalattu erilaisia tiloja ihmisten välillä; pieni poika joka heittelee pitkästyneenä hattuaan lattialle kuunnellessaan oppituntia, mielenosoituksessa ihmiset jotka ovat pusertuneet toisiaan vasten kuin he olisivat taitellut ohuesta paperista, havuin katetusssa maakuopassa nukkuva ja nahkoihin kääriytynyt perhe, pienessä kynttilän valaisemassa huoneessa skatia pelaavat kaksi nuorta miestä ja yksi nainen, kaikkien hatut laskettuna pöydän reunalle.

 

Hän piteli kahta pulleaa kurkkua käsissään. Sitten hän asetti ne kiven päälle, ikään kuin olisi laittanut ne nukkumaan siihen. Paul Kinsey istuu luolan seinää vasten. Hän on yksi noista vaeltavista hanhista joita nousee laakson pohjalta ylös sen rinteille. Pahamaineisen Been sanoin ne syntyvät purosta ja muuttuvat pilviksi.

 

 

Voisi sanoa että tässä luolan lattiassa on kaksi reikää. Kummankin päällä on karkeatekoinen, jämälaudoista ja puunkappaleista koottu luukku. Kun luukun ottaa pois näkee että reiästä pölähtelee silloin tällöin savua. Meistä katsoen vasemmanpuoleisesta reiästä savua pölähtelee usein, oikeanpuoleisesta reiästä sitä tulee vain hyvin harvoin. Joskus ei näe mitään vaikka luukku olisi auki tuntikausia. Mikä arpakuution silmä Paul Kinseyn on? Voisi kuvitella neljä arpakuutiota jotka ovat suuremman arpakuution sisällä. Ne on suljettu sinne. Mutta suuriakin arpakuutioita on neljä. Ja niidenkin ympärillä on neljä vielä suurempaa arpakuutiota; ja niidenkin ympärillä on neljä vielä suurempaa arpakuutiota. Alhaalta laaksosta voi kuulua hevosten ääni kun ne vetävät raskasta taakkaa, niiden hengitys, puuskahdukset ja se kuinka ne hakevat kavionsijaa kalkkisesta maasta.

 Jälleen kerran alttari on väreilemässä. Monotypia, pigmentti, tussi. 10,5 x 14,8.

 

Ennen astumistaan luolaan Paul Kinsey koskettaa takkinsa taskussa olevaa paperinpalaa. Hän kaivaa sen esiin, taittelee auki ja lukee sanan. Sitten hän taittelee sen takaisin kokoon ja pistää taskuunsa. Pahamaineinen Bee voi kyllä kuulla kaiken mutta hän ei näe kaikkialle. Luolan suuvalossa Paul Kinseyn kasvot näyttävät vahamaisilta. Hän näyttää kokonaan vahasta tehdyltä, mehiläisvahasta suurten sormien muovailemalta. Koska vaha on lämmintä hän voi liikkua, ja koska hän liikkuu se myös pysyy lämpimänä. Kylmä tuuli puhaltaa hänen sisimmästään, johon hän katsoo kaksoiskasvojensa toisella, surullisemmalla puoliskolla. Ilveilijäpuoliskon kasvot ovat eloisat, niissä tapahtuu jatkuvaa liikehdintää. Etruskipäästäinen etsii ruokaa himmeiden lastujen seasta luolan nurkassa.

 Jean-Baptiste Clemens Mexico Citystä nro. 2. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi. 10,5 x 14,8.

 

 

 

Ruuvi joka työntyy ylpein kärjin sinne minne mikään ruuvi koskaan aikaisemmin ei ole työntynyt. Tämän kai voisi sanoa heistä jokaisesta. Paul Kinseyn tapauksessa se on hyvin selvää. Hän pitelee nenäliinaa kasvojensa edessä, se on hänen tapaistaan. Sen takana hän vikisee samaan tapaan kuin koirat luolien ulkopuolella. Hän on taitava jäljittelijä. Hän saa liikkeisiinsä saman muodon kuin koira joka kiertyy auringossa kuumenneen kivipylvään ympärille.

Jean-Baptiste Clemens Mexico Citystä. Monotypia, pigmentti, vesiväri, tussi. 10,5 x 14,8.
 

 

 

 

Nukkuessaan Paul Kinsey on painavampi. Päivällä hän on lautta joka on sidottu kolmella köydellä kolmeen pajunrunkoon. Lukemattomia lepakkoja riippuu luolan seinissä ja katossa. Niitä on sadoittain joka suunnalla, kynttilänvalossa niiden siivet ja ruumiit näyttävät hopeanhohtoisilta. Kaksi noista köysistä Paul Kinsey on valmis avaamaan mutta kolmatta ei. Hänen kulmakarvansakin ovat painavat, ne muistuttavat kahta perhosentoukkaa hänen silmiensä yläpuolella ja ne värisevät hiukan.

 

 

Kyllähän Paul Kinseyn voi sanoa olevan välitilassa. Hän ohjaa itseään mekaanisella systeemillä, painoilla joita hän kantaa selässään. Hän on hevonen ja samaan aikaan ohjastaja. Ruusunkukan painoa ei voi verrata jauhosäkin painoon, ne ovat erilaisia erilaisessa maassa. Vehnäjauhosäkin painoa ei voi verrata kvartsijauhosäkin painoon. Jokaisella vuorella on selkäpuolensa ja rintapuolensa. Jokaisella luolalla suupuolensa ja takapuolensa.